Ostoskori

0 item 0,00 €

My Cart -

0 item
Kategoriat

Mummin tarinoita lapsille

Saatavuus: 1-5 arkipäivää

19 19,00 €

Info

Kirjassa seikkaillaan luonnossa, kuljetaan metsäretkillä ja käydään kalassa. Samalla pohditaan isoja kysymyksiä elämästä.
Kpl:

Tiina ja Tommi kuuntelevat innoissaan, kun Mummi kertoo, minkälainen maailma oli silloin, kun hän vietti aikaa oman mumminsa ja vaarinsa kanssa. Minkälaisia pihaleikkejä silloin leikittiin? Minkälaisella pelillä kuljettiin, kun matkustettiin "lättähatulla"? Paljon muitakin tarinoita Mummin aarteistossa on.

Saamme lukea esimerkiksi, miten Arvo selvisi tulipalosta ja naapurin Outi näki oikean enkelin. Seikkaillaan luonnossa, kuljetaan metsäretkillä ja käydään kalassa. Samalla pohditaan isoja kysymyksiä elämästä. Lopuksi Mummi kirjoittaa vielä pitkän listan hyviä aiheita yhteisiin jutteluhetkiin!

Arja Virtanen tuli tunnetuksi 1960-luvun lopussa Arja-tätinä suositussa Tenavatuokio-televisio-ohjelmassa. Häneltä on julkaistu aiemmin Päivän kustantamina Puuhakirjoja sekä lastenkirja Enkelinyyttejä (1998). Hän on aloittanut Suomen Kings Kids -toiminnan ja toiminut opettajana muun muassa Lahden kristillisessä koulussa.

Vain kirjautuneet käyttäjät voivat jättää arvosteluja. Kirjaudu tästä.

EAN 9789524758192
ISBN 978-952-475-819-2
Kirjailija Virtanen Arja
Kustantaja Päivä Osakeyhtiö
Sivumäärä 113
Ilmestymisvuosi 2016
Painos 1. painos
Kirjastoluokka L84
Formaatti 160 x 230
Sidonta Sidottu