Se oli ensimmäinen kerta, jolloin hahmotin, että minulla on väliä.

 

Kun Tarja Vilppola oli parikymmentä vuotta sitten vetänyt ryhmätilaisuuden kiireessä ja

väsyneenä, hän kiitti Jumalaa siitä, että sai olla kanavana välittämässä Jumalan hyvyyttä

toisille ihmisille. Saman tien hän kuuli sisällään kysymyksen: ”Missä kohtaa Raamatussa

puhutaan läpimenoputkista? Minä sanon teille: täyttykää!”

 

– Se oli ensimmäinen kerta, jolloin hahmotin, että minulla on väliä. Jumala on luonut minut

omaksi kuvakseen, hän kertoo.

 

Kukaan ei ole kanava

 

Hiljattain ilmestyneessä kirjassaan Läsnäolossa: Katkoviivaisesta kokonaiseksi (Päivä, 2017)

Vilppola paneutuu läsnäolon, rajallisuuden ja kehollisuuden teemoihin. Ne ovat tulleet hänelle

yhä merkittävämmiksi niin omassa arjessa kuin työssäkin seksuaaliterapeuttina ja

kansainvälisen kristillisen traumapsykoterapiakoulutuksen käyneenä terapeuttina (IPSICC).

 

Vilppolan viesti on, että ihminen on Jumalan luoma, rajallinen ja kehollinen olento. Siksi

kukaan ei ole vain kanava, vaan astia, jolla on omat reunansa.

 

Seurakunnassa — Kristuksen ruumiiksikin kutsutussa — ruumiillisuus vain tuppaa usein

unohtumaan.

– Siinä on iso konflikti, että eletään kuten kroppaa ja sen viestejä ei olisi ollenkaan, Vilppola

huomauttaa.

– Ihmiset eivät ole kytköksissä oman jaksamisensa rajoihin tai omaan tahtoonsa. Ei ole

kykyä kuulla itseään ja omaa sydäntään, vaan jotenkin rajatta tehdään asioita. Ja sitä

pidetään johdatuksena.

 

Aivan kuten hän itse kiitti Jumalaa kanavana toimimisesta.

 

Ruumiin merkitys kirkastui Vilppolalle, kun hän lähes 20 vuotta sitten satutti selkänsä.

Välilevynpullistuma pakotti hänet moneksi kuukaudeksi vuodelepoon. Sairausloman aikana

Raamattu avautui uudella tavalla.

– Yhtäkkiä joka puolella Raamattua puhuttiin ruumiista. Tuntui pöyristyttävältä vielä sen

päätteeksi lukea Jeesuksen sanat ehtoollisleivästä: ottakaa ja syökää, tämä on minun

ruumiini, hän kuvailee.

 

Kristinusko onkin myös ruumiin uskonto, ja ruumis olennainen osa ihmisyyttä. Kun keho

toimii tarkoituksenmukaisesti läsnäolon ja rauhan alueella eli optimaalisessa vireystilassa,

ihminen kykenee aitoon vuoropuheluun ja toisen kohtaamiseen.

– Jeesuksen läsnäolo oli dynaamista ja aktiivista, mutta samalla hän oli personoitunut

rauha, Vilppola tiivistää.

 

Katkoviivoista läsnäoloon

 

Jos kasvuiässä lapsen rajoja rikotaan, tai hän jää jotakin vaille, hänestä kasvaa

katkoviivaihminen*, joka ei tunnista omia tai toistenkaan rajoja.

 

Vilppola jäi itse paljosta vaille lapsuudenkodissaan. Äidin päihdeongelma, isän armoton,

rajoja rikkova uskonnollisuus ja vanhempien riitaisa parisuhde myrkyttivät ilmapiiriä ja

saivat pienen tytön ottamaan reippauden ja pärjäämisen selviytymiskeinokseen.

– Omien rajojen ja rajallisuuteni löytymisen siunaus on varmasti ollut merkittävällä tavalla

ohjaamassa elämääni sekä ammatillista suuntautumistani, ja johtanut riemullisiin löytöihin

läsnäolon mahdollisuudessa, Vilppola pohtii.

– Ja olen myös sydämestäni kiitollinen isälleni, joka kaikesta kaaoksesta huolimatta vei minut

pienenä pyhäkouluun. Elävä yhteys Jeesukseen on ollut ihmeellinen perusturva koko elämäni ajan.

 

Katkoviivaihmisestäkin voi tulla ehyempi.

– Tie on meissä, koska Jumala on luonut meidät sisintämme myöten, Vilppola kertoo.

 

 

Avaimia paranemiseen ovat omista tarpeista huolehtiminen, itsensä rakastaminen ja myötätunnon

opettelu niin itseä kuin toisiakin kohtaan. Tavoitteena ei ole täydellisyys, vaan kyky olla läsnä itsessään

ja siten myös merkittävissä ihmissuhteissaan.

 

– Läsnäolossa on kaikki, myös taivasten valtakunta todentuu kohdatessamme reaaliaikaisessa

elämässämme itsemme, toisemme ja Jumalan. Silloin mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Se varmaan

kertoo siitä, kuinka merkityksellinen on matka läsnäoloon.

 

*Katkoviivaihminen on Vilppolan rekisteröimä käsite

 

Kirjoittanut Pia Korhonen