Hinta 25,00 €
Olitpa kuka tahansa, missä tahansa tai olitpa käynyt läpi mitä tahansa, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen.
Olitpa kuka tahansa, missä tahansa tai olitpa käynyt läpi mitä tahansa, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen.
· Mooses, jolla ei ollut tehtävään edellytyksiä ja joka vaelsi erämaan laidalla, kutsutaan johtamaan kansakuntaa.
· Huonomaineinen Raahab pelastuu ja saa kunnioitetun nimen Kristuksen perillisenä.
· Daavid oli jumittunut asemaansa paimenena, mutta hänet voideltiin Israelin seuraavaksi kuninkaaksi.
· Ruut, joka on jäänyt leskeksi, saa alkaa uuden elämän, paremman kuin hän olisi voinut kuvitella.
· Paavali, joka oli sidoksissa kuolleeseen uskontoon ja vainosi varhaisia kristittynä, saa muuttua ja hänet kutsutaan kirjoittamaan suuri osa Uudesta testamentista.
Ei ole koskaan liian myöhäistä alkaa alusta. Tutkistele tarkkaan, niin näet tuon Raamatun läpi kulkevan teeman. Sivu toisensa jälkeen Jumala tuo iloa muuttaessaan murheelliset loput uusiksi aluiksi. Jokainen Raamatussa kerrottu uusi alku paljastaa hämmästyttävän ja kunnioitusta herättävän toivon, joka meillä on omien alkujemme suhteen – sen suunnitelman mukaisesti, joka Jumalalla on elämäämme varten.
Kirjassaan VOIT ALKAA UUDELLEEN Joyce Meyer tutkii Jumalan rakkauden ihanuutta ja armon loputonta määrää. Innoittavien kertomusten, Raamatun periaatteiden ja klassisen käytännönläheisen opetuksensa kautta Joyce osoittaa vakuuttavasti, että Jumala tekee edelleen työtään sinussa ja elämässäsi.
Jos olet urautunut, pettynyt lopputulokseen, koet kärsimyksen tuskaa, olet epäonnistunut pyrkimyksessäsi, olet haastavassa ihmissuhteessa tai epävarma tulevaisuudestasi... älä luovuta. Älä luovuta itsesi äläkä Jumalan suhteen. Hän rakastaa sinua ja tarjoaa sinulle tänäänkin uutta alkua.
Kustantaja: | Kuva ja Sana |
Formaatti: | |
ISBN: | 978-951-585-348-6 |
ISSN: | |
Julkaisija: | |
Kääntäjä: | |
Ilmestymisvuosi: | 2018 |
Kirjastoluokka: | |
Kuvittaja: | |
Painos: | |
Sidonta: | nidottu |
Sivumäärä: | 224 |
Verkkokauppa
Nettikirjakauppa.com
Helsingintie 236
13430 Hämeenlinna
040 779 6881
asiakaspalvelu@nettikirjakauppa.com
www.nettikirjakauppa.com
0146740-3
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tilaaminen
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Toimitusaika
Toimitamme tilauksesi 2-7 arkipäivän kuluessa. Jos tilauksesi toimitus viivästyy huomattavasti, ilmoitamme siitä Sinulle sähköpostilla.
Ennakkotilaustuotteet pyritään toimittamaan asiakkaalle julkaisupäiväksi. Tilaustuotteilla on pidempi toimitusaika ja nämä tiedot löytyvät tuotetietojen yhteydestä. Jos tuotteen yhteydessä on kerrottu, että tuotetta ei löydy varastosta, on toimitusaika ennalta määrittelemätön.
Toimitustavat
Toimitustapana on kirje tai postin toimipisteistä ja pakettiautomaateista noudettava paketti. Ostaja saa ostoksestaan vahvistuksen ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen. Vahvistus on samalla kuitti.
Toimitusmaksu
Ostoksien toimitusmaksu vaihtelee ostettavien tuotteiden määrän ja koon mukaan sekä toimitustavan mukaan. Tilauskohtainen toimitusmaksu näytetään palvelussa ennen maksun suorittamista.
Pyrimme toimittamaan kaikki tilauksessa olevat tuotteet samalla kertaa. Mikäli joudumme toimittamaan tilatut tuotteet useammassa lähetyksessä, siitä ei koidu asiakkaalle ylimääräisiä kuluja.
Tilauksen maksaminen
Maksutapoina käyvät yleisimmät verkkopankit ja luottokortit. Pidätämme itsellämme oikeuden olla toimittamatta tilattuja tuotteita, jos ne on loppuunmyyty. Mikäli tilaajana on alle 18-vuotias, tulee hänen saada tilaukselleen huoltajan suostumus. Toimitamme tilaukset ainoastaan Suomeen.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Maksut Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 0207 181830
Verkkopankit
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksunvälityspalvelun toteuttaa Paytrail Oy yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.
Kampanjakoodit ja lahjakortit
Kampanjakoodeja ja lahjakortteja käytettäessä asiakkaan tulee huomioida, että yhtä koodia voidaan käyttää vain kerran, koko lahjakortin summa on käytettävä kerralla eikä lahjakortista mahdollisesti ylijäänyttä rahaa myöskään palauteta asiakkaalle. Lahjakorttikoodia ei voida myöskään käyttää postikulujen maksamiseen, ainoastaan tuotteiden maksamiseen.
Asiakasrekisteri
Säilytämme kaikki asiakastiedot turvallisesti emmekä luovuta niitä kolmansille osapuolille. Osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin henkilörekisterilain puitteissa.
Palautusoikeus
Kuluttajalla on 14 päivän palautusoikeus postipaketin noutohetkestä alkaen (mukaan lukien viikonloput ja pyhäpäivät, pois lukien noutopäivä). Tuote on palautettava tai vaihdettava viimeistään 14. päivää seuraavana arkipäivänä. Palautusoikeus koskee vain käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita, esimerkiksi muovistaan avattua CD/DVD/tietokoneohjelmaa ei voi palauttaa.
Noutohetkeksi katsotaan se päivä, jolloin tilaus on toimitettu kuluttajalle kotiin tai noudettu postin noutopisteestä/pakettiautomaatista. Asiakkaan velvollisuus on todistaa tämä päivä esimerkiksi kuitin tai postileiman avulla.
Palautuksesta maksetut rahat siirretään takaisin palauttajan erikseen ilmoittamalle pankkitilille.
Tuotteen voit palauttaa maksutta käyttämällä Postista saatavaa ASIAKASPALAUTUS -osoitekorttia. Saat Postista palautuskuitin todisteeksi palautuksestasi. Liitä tuotteen mukaan lähetyslista sekä pankkitilisi numero. Kirjoita palautusosoitteeksi:
Asiakaspalautus
Päivä Osakeyhtiö/nettikirjakauppa.com
Helsingintie 236
13430 HÄMEENLINNA
Puh. 040 779 6881
E-mail: asiakaspalvelu(at)paiva.fi